perjantai 20. marraskuuta 2015

Kirpparilta

Kirppislöydöt lähiajoilta. 
 Kaksi settiä Arabian kaffekuppeja lautasineen 7.5€. Näitä oli yhteensä neljä settiä, mutta mummon kanssa ostettiin puoliksi. 

 Tampellan pitkät verhot yhteensä 15€.

Useamman metrin mittainen kangas ompeluksiin 5€. 

torstai 5. marraskuuta 2015

Räsymattovillasukat

Räsymattovillasukat itselle. 

Novitan lehdestä ja blogeista hiukan innostusta ja apuja silmukkamääriin ja kantapäähän. Osasin kutoa villasukat kärjestä alkaen. Sovittamalla lisäilin tarvittaessa silmukoita.  7 Veljestä Raitaa kahdessa eri värissä, kolme kerrosta aina samasta kerästä. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pipotehdas

Onneksi ystävät pelastavat hädässä. Kadonneet vyötteet eivät haittaa, sillä ystävä tietysti tiesi mitä lankaa olen käyttänyt tähän ja edelliseen huiviin, Katia Degradé Sun. 

Keskimmäinen halusi oman huivin. Tämä on pienempi kuin aiemmat, vain yhdestä kerästä tehty. Tämä on kyllä hienomman värinen kuin oma huivini. Itse en edes muistanut omistavani tämän värisenäkin tätä lankaa. Keskimmäinen penkoi lankakaappia ja löysi. 

Pipotehdas samaisen ystävän luona. Viisi pipoa jämätilkuista. 

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vielä toinen

Vielä toinen huivi samalla ohjeella kuin edellinen. Kaksi kerää puuvillalankaa, en vain muista mitä lankaa. Vyötteet joutuneet jo roskiin, mutta paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä joskus ostettu. 





lauantai 19. syyskuuta 2015

Huivi

Lainasin anopilta jo kesällä kirjan, Kerällä. Sieltä löytyi riittävän helppo huivin ohje, Baktus varioiden, pidennetyin silmukoin. 





Lankana joku messuilta ostettu villalanka. Sen verran karheaa, että suoraan iholla ei tunnut miellyttävältä. Joten vähän väriä takin päälle. 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kankaita kirpparilta.

Ja siis minähän vain vein tavaroita kirpparille...

Pussilakana 2€. 

Tyynyliina 1€. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pari purkkia


Ihanat purkit. Hiukan ylihintaiset, mutta sorruin ostamaan. 

Kuopukselle kolmet housut. Kuopus ehti jo kaataa näiden päälle jogurttia. Ensin siis pesuun, sitten vasta käyttöön. Olen yrittänyt tuhota viimeisiä kangasjämiä, mutta vieläkin niitä vain löytyy. Oravakangas on merinovillaa, lasten kestovaippailuajoilta. Miinasta ja Manusta on valmistunut tunika aiemmin. Jääkarhukankaan sain pikkusiskolta jouluna, tämä oli ainoa ei jämäkangas. 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesän kirput

Kesän parhaat ostokset.

Pöytäliina 6.5€

Yläsängyn uutuudenkarhea pussilakana 4€. 

Räsymattoja on löytynyt useampi, noin 20€ hintaan. Tämä sopii lastenhuoneeseen, värit ovat luonnossa paljon kauniimmat. 



Keskimmäiselle paita ja mekkoja 3€ kappale. 

Keskimmäiselle hame ja kuopukselle ysikytlukunen takki muutamalla eurolla. Tuo takki on kuopuksesta ihan paras, kuopus rakastaa kukkia vaatteissa.



torstai 16. heinäkuuta 2015

Muistiin




Muistiin ensi vuodeksi.

Helppoja kasvattaa
-porkkanat
-tilli
-salaatti
-sipuli
-basilika
-herne

Ei onnistu
-rucola, joku ötökkä söi rucolaa parempiin suihin jo toisena kesänä


torstai 9. heinäkuuta 2015

Vanhoja ompeluksia

Jo alkukesästä valmistuneita ompeluksia. 


Pari paitaa esikolle. Ylempi kangas kirpparin palalaarista muutamalla sentillä. Alempi ihan uudesta kankaasta. 

Kuopukselle jämäkankaista muutamat housut. Muut ihan uusista jämistä, mutta musta kangas oli keskimmäisen vanhat polvesta hajonneet housut. 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kukkiva Elisa

 Löysin Finelin hyväkuntoisen Elisa kukkamukin 6€. Kaikkea emalia ei vaan pysty vastustamaan. 

Ja samalla reissulla löytyi Arabian Anna leipälautasia 2.5€ kappale. Keltavihreät kuviot, aika keväisiä. 

Esikoiselle mekko kesäksi ommeltu. 

Innostuin värjäilemään. Likaiset tennarit ja kulahtanut takki. 
Ennen...

...Jälkeen.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä

Juuri sopivasti pääsiäiseksi löytyi kaffepannu 6.5€. 


Keskimmäisen askartelu eskarissa. 




maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pari kierrosta

Minähän yritän välttää tuon emalin ostamista, niitä kun on jo aika runsaasti. Vain kauneimmat pääsevät enää mukaan. Esikoisen kanssa kierrettiin muutama kirppis ja tuo omenamuki 3€ lähti mukaan, puolalaista emalia. Eripariset kakkulautaset saivat yhden uuden kaverin eurolla, Finnish Flint Tuula. Keskellä alhaalla ruskealla kuviolla oleva. Sanoin esikoiselle, että sopii hyvin meidän eriparisten kakkulautasten sarjaan. Myyjä yritti kysellä, josko eripariset viinilasit lähtisivät myös mukaan. Aivan eri asia, sinne jäivät viinilasit. 

Esikoinen löysi itselleen käyttämättömät turkoosit tennarit 1.5€ ja keskimmäiselle löytyi pinkit tossut 2€. 

Keskimmäinen oli kanssani paikallisella kirpparilla ja löysi farkkua monessa muodossa 0.5€-2.5€. 

Käsityömessuilta löytyi heppakangasta esikoiselle. Kangas pesuun ja samana iltana vielä ompelu paidaksi. Vielä kolmasluokkalaisellekin kelpaa äidin ompelemat vaatteet. Ainakin jos niissä on hepan kuvia. Hihat esikoisen rikkinäisistä housuista. Paita on lyhythihainen, esikoinen on vaan pukenut musta paidan alle. Kaava taas Ottobre. 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Pussukka

Esikoinen oli koulussa ommellut penaalin. Opetti sitten minullekin vetoketjun ompelun pussukkaan. Itselleen ompeli toisen penaalin. Kierrätysmateriaaleista pussukka. 


Muutama kirppisostos. 
Keskimmäinen rakastaa edelleen pinkkiä. Meandin mekko 5€ ja ruusupaita 1€. Paikalliselta kirpparilta. 

Ihanan kamalat käyttämättömät leggarit 0.50€ esikoiselle. Paikkakunnalla on myös toinen kirppari, sieltä harvemmin olen löytänyt mitään. Mutta pitkästä aikaa poikkesin ja ehkä yritän poiketa aiempaa useammin. 

Pieni emalinen sydänmuki löytyi työmatkan varrella sijaitsevasta kirpparista. 


perjantai 13. helmikuuta 2015

Sydämiä

Minä en ole löytänyt kirppareilta alkuvuodesta oikein mitään erityisen hienoa. Sadetakki kuopukselle, talvitakki esikoiselle, välikauteen vaatetta... Mutta sellaiset kunnon löydöt lähes puuttuvat. 

Jotain pientä kuitenkin on löytynyt, oranssi tyynyliina 1€.

Myös nämä Finlaysonin verhot 4.5€ olivat iloinen yllätys. Esikoinen halusi vaihtaa nämä omaan huoneeseensa jouluverhojen tilalle. Talossa asuu verhofriikki jo toisessa polvessa. 

tiistai 27. tammikuuta 2015

Vielä yksi...

Vielä yksi paita esikoiselle. Nyt ihan uutena ostetusta kankaasta. 


Kirpparilta lapsille. Esikoiselle Marimekon raitayökkäri 3€, jonkun itse ompelema paita 6€(vaaleanpunainen) kuopukselle, Meandin kissapaita 6€ kuopukselle. Alarivin paidat 2€ keskimmäiselle.  

Optista omenaa tyynyliinan verran 1€. Ystävän vauvalle potkupuku.