sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Manu ja kissa

Keskimmäiselle tunikoita. 




Kaava muokattu tunikoihin Ottobren Villi Viikingistä. Ja itselle pipo Ottobren kaavalla. Kuopus sanoi nähdessään Miinan ja Manun, että kankaassa on Manu ja kissa. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Hiutaleita ja kynttilöitä

Jouluverhot ikkunaan. Täytyy varmaan kirppareilta etsiä uudet lumihiutaleet joulukuuseen.

Päästiin ystävän kanssa "kynttiläpajalle" oppiin. Ja neljä hienoa kynttilää valmistui. Eihän näitä raaski edes polttaa. 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Nallen taikaa

Pitkästä aikaa jotain kudottua, itselle lapaset. Puikoilta suoraan käyttöön. 
Lankana Novitan nalle, taika ja ohje täältä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Taas myyrää

Johan nyt on kummallista. Ensin löytyy myyrää punaisella pohjalla. Pari viikkoa kuluu ja myyrää löytyy keltaisella pohjalla. Paikalliselta kirpparilta löytyi tyynyliina 2€ hintaan. 
 Samasta pöydästä löytyi myös nallelakana 3€. 
Pussilakana 2€ ompeluksiin. 
 Kuopukselle huopikkaat talveksi 8€ ja täkki 7€. 
 Täkkejähän ei voi koskaan olla liikaa. Ehkä parhaita leluja lapsille. Korvani pitävät erityisesti nukkumisleikistä. Shhh... Pitää olla hiljaa, kaikki nukkuu...


torstai 7. marraskuuta 2013

Ompeluksia

Esikoisen vaatekaappi kaipasi uusia sopivia vaatteita. 

 Esikoinen kelpuutti pari kangasta paidoiksi. 
 Ja omppukankaan housuiksi. Kuopukselle ompelin ruskeat housut, keskimmäisen rikkinäisistä housuista. 
Ja vielä pipoihin riitti kangasta. Toinen esikoiselle ja toinen pipo kuopukselle. Kaikki ommeltu Ottobren kaavoilla. Edelleen kuitenkin on hakusessa esikoiselle hyvä housukaava. 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Ikeaa ja Arabiaa

Meiltä puuttui tavallaan kaapit yhdeltä seinältä keittiöstä. Ylimääräinen raha olisi ehkä tuonut meille kaapit tai kaappeihin sopivat hyllyt tähän. Mutta taidan tykätä näistä Ikean laatikoista ja tapetinjämistä enemmän. 

Hyllyt asennettuna ja tapetoituna.
 Lopullista valmistumista odottava kattilalamppukin pääsi kuvaan. 
Arabian kaffekupit pääsivät esille. 
 Kivasti tuli väriä keittiöön. 
Tykkään. 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Se myyrä

En meinannut todeksi uskoa. Mutta myyrä pilkisti pussilakanoiden seasta kirpparilla. 
Eihän tästä raaski mitään edes tehdä. 
Hyväkuntoinen lakana ja kaksi tyynyliinaa 3€. 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Pari myssyä

Tein yhden sytomyssyn keräykseen. Lanka (Katia, Degrade "SUN", 100% puuvilla) tuli lahjoituksena ja muutamassa illassa valmistui myssy, vaaleanpunainen. Ja samalla tein sitten toisenkin, harmaaruskean (Schoppel, Reggae ombre, 100% merinovilla). Itselle ajattelin pyöräilykypärän alle, mutta esikoinen vähän jo tätä varaili. 


Ohje sytomyssyillasta. Taisi olla ensimmäinen hyväntekeväisyyteen tekemäni tekele, mutta ei varmastikaan viimeinen. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ritareita ja ruusuja

Ritaripannu pääsi paraatipaikalle takan päälle. Hintaa oli minun kirppisbudjettiin paljon 26€. Mutta tämä oli vaan niin hieno. 



 Ja lasten avustuksella valmistui sytykeruusuja. Harmaa on edellisestä erästä. 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Autolla ajetaan

Vapaapäivänä iski ompeluinnostus. Halusin ommella jotain mihin ei vaadita kaavoja. Valmistui nopsaan ommeltava tilkkupeitto kierrätyskankaista. 


Ja sitten sain vihdoin ommeltua "automaton". Kangaspala löytyi kangaskaupasta ja ompelin sitten vaan autoteitä pitkin automaton kiinni alustaan. Ja sitten kanttinauhaa reunoihin. Nyt onnistuu autoilla ja junilla ajelu, ilman että kangas menee runttuun. 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihanuuksia ja tarpeellisuuksia

Muutamia ihanuuksia kirppareilta.
Sydänkannu 5€
Arabian kaffekuppi ja lautanen yhteensä 8€. 
Pitkät verhot 9€.
Nalleja löysin pussilakanan 2€ ja lakanan 7.5€. 


Ja syksyksi lapsille käyttöön ulkovaatetta. Kuopukselle kaksi haalaria, keskimmäiselle yksi ja esikoiselle takki. Ja kun pengoin vaatehuoneen ulkovaatteet, niin kaupasta uutena piti käydä ostamassa vaan esikoiselle välikausihousut. Haalarit löytyivät kaikki reilulla 20€ kipale ja esikoisen takki 15€. Muutama muutaman euron rymyhaalarikin tähän omaan (kura)pihaan on löytynyt, mutta niiden väriyhdistelmät hiukan särkevät silmiä. Jätin kuvaamatta. Onneksi värit eivät käytön jälkeen pahemmin kuran alta näy. 



Ja vielä kahdelle nuorimmalle saappaat 2€ pari. Löysin sattumalta esikoisellekin sopivat talvikumpparit edullisesti kirpparilta. 

Syksy saa saapua. 

lauantai 31. elokuuta 2013

Satoa




Kesäkurpitsaa, paprikaa, chilejä, tomaatteja, kurkkuja, chilipaprikaa...

Jossain vaiheessa satoa tuli niin reilusti, että jotain jäi jo syömättä. Ei onneksi paljon, mutta muutama kesäkurpitsa ja paprika. Nyt nautitaan parhaillaan tomaateista ja jännitetään ehtivätkö chilipaprikat kypsyä. Isompi kasvihuone ensi kesäksi on kyllä pakko väsätä. Chilit ja paprikat ovat vallanneet kodinhoitohuoneen ja ulkona pieni kasvihuone käy auttamatta liian pieneksi. 

lauantai 17. elokuuta 2013

Bohemian 2

Toinenkin Bohemian valmistui. Tykkään tästäkin, vaikka tuo aiemmin ommeltu onkin ehkä vielä hiukan hienompi. Kangas Royal-tuotteelta tilattu. 

 Esikoiselle, heppatytölle paita ja pipo.
Ja vielä kuopukselle paita. Molemmat Ottobren samoilla kaavoilla kuin kaikki aiemmatkin ompelemani paidat lapsille. Mitä sitä hyväksi havaittuja kaavoja vaihtamaan.
Kuopukselle vielä pienestä tyynyliinasta pikaompeluksena mekko.