sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kissapipo

Kissapipo keskimmäiselle


Kissapipo olikin yllättävän helppo ja nopea tehdä. Seuraavaan voisi suurentaa korvia, nyt ovat ehkä hiukan turhan pienet. Ohje Deppie Stollerin Neulojan käsikirjasta. Lanka Sirdar, Eco Wool dk. Neiti ihastui pipoonsa.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Huh kiirettä

Viimeisen kuukauden aikana
-muutto
-esikoinen oppi ärrän, vain yksi puheterapeutilla käynti riitti 
-kuopus oppi kävelemään pidempiäkin matkoja
-kävelytaito ei kuitenkaan hillitse kuopuksen kiipeilyharjoituksia, ne jatkuvat edelleen
-keskimmäisen synttärit 
-pikkuruinen keskimmäinen olikin kasvanut neuvolan mukaan huimasti viime vuodesta, ei meillä silti kovin pitkää nelivuotiasta ole

Lastenhuone on saanut vähän lisää sisustusta paikoilleen. 
 Verhotanko paikoillaan, joten äkkiä verhot ikkunaan. Lapset saivat itse päättää mitkä verhot laitetaan. Minun pikkusiskojen perintöverhot. Pikkusiskot jo saivat nämä joltain, nyt taas käytössä.
 Pikkusiskon vanha matto löytyi mummolta ylimääräisenä. 
 Naulakkoon sopii eskarireppu. Naulakko odotti lastenhuonetta usean vuoden laatikossa.  
Pieni matkalainen viihtyisi myös erinomaisesti lastenhuoneessa, isosiskot usein vaan hätistävät häiritsemästä. 

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kirpparilta

 Neljä hyväkuntoista verhoa yhteensä 15.50€. Hiukan kalliit, mutta olen haaveillut jo pitkään Optisesta omenasta uutena tai vanhana. Ja nyt vihdoin löytyi kirpparilta ja vielä ihanan värisenä. 
 Käyttämätöntä Meandia kuopukselle 10€. 
 Metsolaa kuopukselle 6€.
 Meandia keskimmäiselle 3.5€.
Småfolkia kuopukselle 6€. 

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Työmaaradio

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet varsin kiireisiä. Uudesta kodista puuttuu vielä kaikki verhotangot, matot ja huonekalutkin vasta etsivät paikkojaan. Kaffepannuille ja kattiloille on sentään löytynyt jo sopiva paikka. 




Keittiön katonrajasta löytyvät nämä ruosteiset peltipurkit, kuten mies näitä aarteita aina nimittää. 

Ja mitä puuhastelee lapsista nuorin. Testaa laatikoiden kantokykyä...
 Emännänjakkaran toimivuutta kiipeilytelineenä...
 Pöytätason kontattavuutta...
Ja lopuksi säädetään työmaaradio oikealle taajuudelle. Laatikon testauksen jälkeen pieni tutkimusmatkailija oli miehen vahdinnassa. Minä sain yrittää ehtiä ikuistaa tutkimusmatkailijan löytöretkeä. 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Vihdoin

Vihdoin ja viimein asustellaan uudessa kodissa. Vähän kuvia lastenhuoneesta. 
Huone ennen kalusteita. Ja sitten kalusteilla...
 Lamppu ja kerrossänky ostettiin uutena, muuten huone onkin sisustettu kierrätyshengessä. 
 Hyllykky piti kääntää sängyn viereen, ettei alasänkyläistä tarvitse poimia lattialta nukkumasta.
 Koulupöydän muumipurkin esikko on tehnyt eskarissa vanhasta peltipurkista ja paperimassasta. 
 Esikon hamahelmiteos pääsi ikkunaan.
 Ihanat myyräkortit pääsivät tauluksi. Ehkä pääsee joskus seinälle, voi sitten vaihdella esiteltäviä taideteoksia. 
 Heppajutut.
Kahden nuorimman leikkiminen sujuu joskus jopa sopuisasti.