tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulua

Jopas on myrskynyt. Meillä on edelleen osa sähköistä poissa pelistä. Mutta tänään netti alkoi toimimaan, tai toimi se aiemminkin, mutta hi-taas-ti. 

Pikkuisen joulua meiltä.
 Siivottiin ulkoraput ja lapset koristelivat rappujen vierustan. Lyhty ostettiin paikalliselta kirpparilta esikon eskarin tontturataan. Jäät lyhdyn ympärille lapset kantoivat naapurin pihalta. Ihan luvallisesti. Ja betonitkin lasten asettelemana.

 Joulupalloja kuuseen vanhoista joulukorteista.
 


 Esikon eskarissa askartelemia joulukoristeita. Tonttu vanhasta ketsuppipullosta. Ja muutenkin eskarissa käytetään paljon kierrätysmateriaaleja askarteluissa.

Ja toinen niistä kuvista missä kuopuksella on tottulakki. Tottulakki poistetaan päästä välittömästi. Tämä on kyllä kerhossa kuvattu.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kuusenkoristeet

Miksiköhän joka vuosi joulu saapuu yllättäen. Ihan kaikille joille olin ajatellut jotain ommella en ehtinyt ompelemaan. Samoin esikon piti askarrella enemmänkin, mutta joulu ikäänkuin saapui yllättäen. Mutta paljon onneksi ehdittiin tekemään valmiiksi asti. Joululahjoja en vielä voi paljastaa, mutta esikon muutaman askartelun voin jo esitellä. 
 Yksi kummitädeistä sai esikon huovuttaman sydämen. Autoin esikkoa hieman pitämään sydämen muodossaan ja ripustuslenkin asentamisessa, muuten esikko on itse tehnyt sydämen.
Ja sitten esikko teki Hamahelmistä kuusenkoristeet eskaritädeille. Ja lisäksi eskaritädit saivat esikon tekemät kortit. Melkein kierrätysaskartelua, Hamahelmet kun ovat kirpparilta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pikainen kirppiskierros

Pikainen kirppiskierros kannatti tehdä. 
 Lapsille löytyi ihanat petivaatteet, lakana, tyynyliina ja pussilakana yhteensä 1.80€.
 Ja Pikkukiiski lähetti meille ihanan Monchhichipyyhkeen. Paljon kiitoksia.
 Kirpparilta löytyi myös pitkät verhot yhteensä 2€.
Ja keskimmäiselle kevääksi jemmaan SuperRemun välikausihaalari 23€. Oli niin kauniin värinen ja hyväkuntoinen, että ostin. Alaosa on oikeasti ruskea, kuva vääristää värejä.

torstai 15. joulukuuta 2011

Liivihame

Ompelin vauvalle hamosen. Vielä liian iso, mutta samalla testailin kaavan kokoa.
Juuri riitti kankaan korkeus liivihameen pienimpään kokoon 92cm. Kaava Suuri Käsityö lehti 3/2005. Ja kangas kirpparilta. Nepparit ovat tummanruskeat, eivät mustat vaikka kuvassa siltä näyttävät. Tykkään kovasti tästä kankaasta. Ja ompelukin onnistui ilman mitään suurempia virheitä.

torstai 8. joulukuuta 2011

Lumihiutaleita

Lumihiutaleita
 Lasten kanssa tärkättiin liimalla ja vedellä kirpparilta löytyneet pitsiliinat.
 Kauniita pitsiliinoja joku on virkannut.
Ja vielä perinteisiä lumihiutaleita. Itsekin innostuin muutaman leikkaamaan.

Valtava motivaatiopula laittaa joulua vanhaan taloon. No kukkaverhot ja lumihiutaleeet saavat sopia yhteen. Hieman edes innostuin joulusta näitä väsätessä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tänään

Tänään tehtiin kaatopaikkareissu rakennusprojektin tiimoilta. Matkan varrella sijaitsee kirpputori.
 Keskimmäiselle löytyi aidot Crocsit, 5€. Ovat vielä vähän isot, mutta kesällä toivottavasti sopivat. Näiden kenkien kanssa on kuljettu sisällä aivan koko päivä ja nukkumaan piti päästä nämä jalassa. Myönnettävä, olen hävinnyt taiston Crocseja vastaan. Joten pienempi paha ostaa sitten käytettynä.
 Luistimet lapsille 4€.
 Kangaspala 1.5€. On aivan pakko ommella tästä mekko vauvalle. Millähän ajalla..
Ja vielä löytyi pino sukkia keskimmäiselle. On ne vaan ihania, ainakin jos keskimmäiseltä kysytään.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Talolla

Keittiökaappien rungot alkavat olemaan paikoillaan. Ja lähes kaikki kattolistat.
 Kaappien väliin jää tapetti ja ulkoseinässä hirsi. Harmaa Kiurujen yö sopii kivasti vuolukivitakan väreihin.
 Osa rungoista on kierrätettyjä. Kolme oikeanpuoleista laatikostoa on vanhasta talosta otettu mukaan. Hyvin paikallinen puuseppä sai vanhat laatikostot sopimaan joukkoon. Runkoja ei saatu enempää hyödynnettyä.
Ja vanhat laatikotkin pääsivät jo paikoilleen. Nyt vaan odotellaan uusia alalaatikoita ja pitäisi alkaa sovittamaan vanhoja kaapinovia paikoilleen. En olisi valinnut harmaita kaapinovia ja laatikostoja, mutta kun ne nyt vaan sattuivat olemaan harmaita. Niin siihen oli sopeuduttava. Ja ihan kivasti sopivat takan kanssa yhteen, samoin Kiurujen yön väritys määräytyi tietysti kaapistojen mukaan. 

Vaan mitä tekevät lapset sillä aikaa.
 No kuopus yrittää karata. Pääsi kyllä Manducan kyytiin.
Lukevat kirjoja.
Piirtävät ja askartelevat.
Tässä on askarreltu muotokuva keskimmäisestä, lattian suojapahvista. Ja piilostakin nuo ehtivät leikkiä.